Kesän korvalla yleensä mitataan, kuinka kajahtanut meteorologi on syvään konvektioon. Täytyy tunnustaa, että näin ensimmäisen mehukkaan helleilmamassan pulssin korvalla olo on kuin joulupukkia odotellessa. Globaaleja malleja pitää seurata ajo kerrallaan ja sitten kiroilla, kun lupaavasti amplifioituvaan pitkään yläaaltoon ilmestyy jostain kummasta pikkuaalto, joka sivaltaa lopulta hellesektori kaakonkulmaa hipoen Venäjälle. Välillä tuntuu, että tämän täytyy toistua ainakin pari kymmentä kertaa ennen kuin helleilmamassa oikeasti pullahtaa meille. Tätä kirjoittaessa globaalit mallit olivat varsin yksimielisiä, että ukkosherkkä helleilmamassa pääsisi meille alkuviikosta. Se, kuinka pohjoiseen ilmamassa leviää ja mikä on alkuviikon CAPE-shear-kombinaatio, on vielä täysin auki. Tuntuma on, että pitkissä ennusteissa nämä kaksi kaverusta viihtyvät todellisuutta paljon paremmin yhdessä. Varsin usein toteuma on, että jompikumpi luistaa takavasemmalle ennusteen tarkentuessa. Tulevassa säätilanteessa paksun kerroksen shear luikahtaa jo viikonloppuna CAPE-alueiden ohi ja niinpä alkuviikko saattaisi mennä melko vaivalloisesti järjestäytyvän konvektion merkeissä. Harrastuksen kannalta tämä ei toisaalta ole huono uutinen, koska kaatuneiden puiden väistely ja 90 km/h etenevän ukkosmöykyn jahti ei ole monenkaan bongarin mielipuuhaa. Toisaalta esimerkiksi kesällä 2003 nähtiin, mitä voi tapahtua tuulettomassa "kilojoulekelissä" – taajamissa tulvii ja puita kaatuu silti harvakseltaan. Eli toisin sanoen, toisen kaveruksen livistäminen ei poista vaaraa, jos jäljelle jäävä heppu on tarpeeksi vahva. Olikohan se riittävän epämääräisen kuvainnollisesti ilmaistu… ;)